Vuosikymmen kamppailua

Kulunut vuosikymmen on ollut kamppailun osalta hieno. Matkalle mahtuu lukemattomia hienoja otteluita, tapahtumia ja muistoja. Kutsuin koolle joukon suomalaisia kamppailupersoonia ja pyysin heiltä lempimuistoa tai muistoja menneiltä vuosilta. Vastauksia tuli niin runsaasti, että jaan tämän artikkelin useampaan osaan. Osa jutuista on lyhyitä, osa pitkiä mutta kaikki ne ovat yhtä tärkeitä. Kiitos teille osallistujat ja kiitos teille kaikki lukijat.

Mikko Ahmala: Varmaan mieleenpainuvin muisto on ku lähettiin kattoo tukholmaan UFC iltaa, missä Maku otti debyytin. Koko reissu oli aikamoinen seikkailu ja hallilta jäi erityisesti mieleen ku Gustafsson asteli kohti häkkiä ja reilu 30 tuhatta ihmistä alkoi pitämään niin hirveää meteliä, että katossa roikkuvat isot screenit alkoivat pikselöityä. Siinä oli tunnelma niin sanotusti katossa. Toinen henkilökohtaisempi muisto on ottelu Ville Vanhasta vastaan Cage 25 Kolme erää täyttä tykitystä ja ottelu oli niin verinen, että kanveesi oli kuin luistinrata ja kumpikin äijä oli ihan veressä, mutta hauskaa oli!

Janika Antinmaa : Viimeisin vuosikymmen oli jo kovaa vauhtia käynnissä kun meikäläinen asteli kamppailumaailmaan. Ja se on muuttanut mun elämän täysin! Yllättävän nopeasti homma niin sanotusti lähti käsistä ja ennen kun ehti kissaa sanoa olinkin jo muuttanut vanhempien luo ja lopettanut työt jotta pystyin panostamaan treenaamiseen. Voisin nimetä niin monta hetkeä ja asiaa kamppailun parista jotka on ollut jollain tavalla mieleenpainuvia ja merkittäviä, mutta yksi on ollut ylitse muiden: EM-kisat 2018 Bukarestissa. Ne oli mun ensimmäiset kansainväliset kisat, enkä tiennyt yhtään mitä odottaa. Päätin vaan lähteä reissuun iloisin mielin ja itseeni uskoen. Niihin 10 täydelliseen päivään kiteytyi kaikki mitä tässä hommassa rakastan ja silloin tajusin kuinka paljon oikeasti haluan otella ja elää juuri tätä elämää. Rakastin jokaista hetkeä päivästä; aamupuntari, tankkaus, chillailut, lämmittelyt, käsien teippaukset, se maailman jännittävin hetki ennen kun kävelen häkkiin, tietysti suurimpana ja mahtavimpana itse ottelu, sen jälkeinen fiilistely, pienet safkat, uimiset ja saunomiset, painot kondikseen seuraavaan päivään, unille ja seuraavana päivänä taas koko rumba uudestaan. Meidän koko #ahmmat tiimi oli aivan huikea, täynnä mahtavia ihmisiä joiden kanssa oli hyvä ja ennen kaikkea todella hauska olla. Plus tietysti kaikki ne huikeat ihmiset tiimin ulkopuolelta joihin on päässyt tutustuun!

Vaikka vapaaottelu onkin näennäisesti yksilölaji, kukaan ei ole mitään ilman ihmisiä siinä ympärillä. Mitalit on kivoja, mutta lopulta huomattavasti enemmän merkitsee ihmiset joiden kanssa tätä matkaa saa tehdä. Se mitä itse urheiluun tulee, huhhuh mikä reissu! Ensimmäiset kansainväliset kisat ja en vielä tähän päivään mennessä voi ymmärtää miten pystyin hallitsemaan pään sisäisen liikenteen niin hyvin, selviämään tiukoista tilanteista häkissä ja kirsikkana kakun päällä finaalissa ottamaan mun lempparilopetuksen ensimmäisessä erässä! Se tunne kun saa kiivetä podiumin korkeimmalle pallille kuuntelemaan Maamme laulua kultamitali kaulassa on sanoinkuvaamaton. Joka kerta kun ajattelen sitä meinaa edelleen tulla tippa linssiin. Tuun varmasti muistamaan sen hetken ikuisesti! Niin huikealle reissulle niin huikea päätös, että tämän vuosikymmenen kohokohdasta ei ole epäilystäkään!

Mikko Blom : Oma muisto sijoittuu vuoden 2018 alkuun, kun sain vuodenvaihteessa sydänlihastulehduksen samalla kun valmistauduttiin thainyrkkeilyn SM-kisoihin. Kai hengenlähtökin oli lähellä.
Kisoihin oli osallistumassa omasta seurasta Sami Leino ja Grite Org. Grite osallistui kisojen suurimpaan sarjaan noin kahdeksan kuukauden lajikokemuksella, ilman minkäänlaista kamppailutaustaa. Menestysmahdollisuudet olivat luonnollisesti muiden mielestä ohuet, mutta omana ajatuksena oli, että tässä tehdään jonkin sortin historiaa.
Kesken kisoihin valmistautumisen aikoihin itsellä meni lujaa. Treenasin kuin hullu ja painoin menemään joka suuntaan. Sit napsahti ja jouduin sairaalaan. Olin pakkolevossa muutaman päivän ja kun pääsin sairaalasta pois, mulle ei suositeltu missään nimessä, että osallistuisin edes valmentajan roolissa kisoihin. Tiesin kuitenkin etten voi jättää kisoja välistä. 
Kisoissa Sami otteli heistä ensimmäisenä ja joutuu ikävä kyllä ekan matsin jälkeen laulukuoroon. Heti seuraavana oli vuorossa Grite. Katsoin Samin matsin jälkeen omia sykkeitä ja ne olivat ihan tapissa. Ja heti oli toinen kulmaus perään. Pakko myöntää, että olin helvetin huolissani ja toivoin, ettei sydän pamahtaisi. 

 En näyttänyt sitä kuitenkaan muille, vaimolle vain mainitsin asiasta.
Hengissä selvittiin ja Grite teki kuin tekikin historiaa ja voitti ilmiömäisesti kokeneet ottelijat, putsaten kaikista kolmesta matsista voiton. Samalla hänet palkittiin kisojen parhaaksi ottelijaksi.
Seuran ensimmäinen ja historiallinen Suomen mestaruus oli tosi juttu. Lisäksi itse selvisin hommasta (useammalla) säikähdyksellä ja olenkin tällä hetkellä järjestämässä thainyrkkeilyn SM-kisoja vuodelle 2020.

Chamia Chabbi: Tähän vuoteen on mahtunut itselle paljon isoja tunteita ja parasta mitä tän vuoristoradan mukana on ollut, on ne ihmiset ja läheiset, jotka elää mun kanssa ne kaikki urheilun tuomat ilot ja surut. Vaikka on isoja tapahtumia ja hienoja kokemuksia, on silti parasta käydä niitä läpi tyyppien kanssa, jotka kaiken sen uurastuksen aikana jaksaa tsempata, puskee eteenpäin ja juhlii sun kanssa no matter what. Ehkä mieleenpainuvin hetki just näistä tilanteista on viime matsin jälkeiset tunnelmat, kun hyvän ystävän kanssa vaihdettiin yökerho hotelli huoneeseen, naurettiin koko yö aamupalalle asti ja jatkettiin vähän vielä sielläkin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, näin huikeita hetkiä ei tule kovin montaa vuodessa ja just siksi ne jää mieleen.

Arttu ”Cigano” Vahera: Mietin pitkään tätä tehtävänantoa, että mikä oli minun paras muisto kamppailuun liittyen tältä vuosikymmeneltä. Kymmenen vuoden sisään mahtui kuitenkin monia juttuja, joista syöpä ja blogiyhtymän nousu ja tuho omassa elämässä varmaan päällimmäisenä mielessä. Vuosikymmenen aikana suomalaisten kamppailijoiden takia sai tavata torilla lähes viikottain, kyllä Suomi on Suomi perkele. Suomessa on vuosikymmenen sisään nimetty monta maailmanmestaria, mutta vain yksi Big Beleza. Tomi Kaarela on ollut vuosikymmenen inspiroivin ihminen, mies joka uhkuu Belezaa. Sanat eivät tee kunniaa.

Parhaat muistot jotenkin kuitenkin liittyy kamppailuklubiin ja Tomi mielestäni on jotenkin tämän paikan ruumiillistuma. Mutta jos niistä muistoista pitää ehdottomasti paras valkata, niin kyllä se on se kerta kun Tomi Belezoissaan oli kuullut, että testot nousee jos suihkussa suihkuttelun jälkeen antaa kiveksille jääkylmää vettä suoraan hanasta. Se oli sitten aiheuttanut halutun reaktion, kun jäävettä annostellessaan treenien jälkeen Tomin testo- ja belezapitoisuus oli mennyt asteikosta yli. Tomi oli suihkussa testoissaan karjahdellut niin että muut suihkussa olleet säikähtäny. Operaation jälkeen Tomi oli vielä pukkarissa huudellut ZZZAAA:ta* , suihkutellut jonkin junnun Axea elimistönsä täyteen ja lähtenyt menemään jokainen lihas täyteen testoa ja belezaa pumpattuna. Siinä on alpha ja vuosikymmenen kovin juttu. *

ZZZAAA = belezasta väännetty sotahuuto, jota kuulee Tomin huutavan kun testot on ylhäällä.

Jaakko Dahlbacka : Vuosikymmen lähenee loppuaan ja samalla täyttyy kolmas vuosikymmen kamppailua omaan matkamittariin. Kun neljänteen kamppailun kymppivuotiseen lähdetään niin on kiva vilkaista taaksepäin ja muistella mikä tapahtuma voisi jäädä päällimmäisenä mieleen ja olisi vielä sellainen minkä kehtaisi vielä muillekin kertoa. Kuluneen vuosikymmenen olen leipäni saanut 100% kamppailu-urheilusta. Siitä olen salaa hieman ylpeä. Vaikkei leivän päälle ei ole saanut sisäfilettä niin nälkääkään ei ole tarvinnut nähdä. Työ ja vapaa-aika menee sulassa sovussa samoin kuin työ- ja “loma”matkat. Näistä ulkomaan kisakomennuksista löytyisi hiton hauskoja tarinoita mutta jätetään ne muille kerrottavaksi. Yksi erityinen asia minkä nostaisin esiin on kliseinen mutta täyttä totta. Ihmiset jotka päivittäin kamppailun takia tapaan jatkavat yllättämästä ja inspiroimasta meikäläistä. On kyse kilpaurheilijoista, harrastajista, ensikertalaisista tai ylipäätään ulkopuolisista jotka sattuvat haluamaan keskustella kamppailusta, jokainen yksilö ja tarina ruokkii omaa henkistä pääomaa ja antaa voimaa puskea eteenpäin. Nyt kun asiaa tarkemmin mietin niin eihän lähelläni taida olla yhtään ihmistä joka ei tavalla tai toisella kuulu kamppailuperheeseen! Meikäläisiä on siis kaikkialla. PS. Ylilyönti-podcastin jatkuva kehitys ja kasvu on itselleni ja aisaparilleni Jani Mesikämmenelle makee juttu mistä ollaan molemmat iloisia. PPS. Roy Jones Jr:n kohtaaminen kesällä Las Vegasissa on ammattinyrkkeilyfanille erityisen hieno kokemus! Oman nyrkkeilysuosikin ollessa vielä letkeän rento jäbä varmisti kokemuksen positiivisen muistijäljen.

Oscar Eklöf : Oma taipaleeni kamppailulajien parissa on muistaakseni alkanut 15-vuotiaana Hokoturyu peruskurssilla vuonna 1993. Yksittäisiä kohokohtia ja pettymyksiä on tietysti lukuisia ja suuri osa unohtunut jo tässä vaiheessa. Itselle ehkä tärkein juttu on matkan varrella solmitut ystävyyssuhteet ja kaikki yhdessä koettu. Tässä nostaisin erityisesti esille Kaapelin alkuperäisen BJJ porukan jonka kanssa on ollut uskomattoman hieno touhuta tähän päivään asti. Erityismainintana Mikko Rouvali, Teemu Toroi, Juuso Harma ja Miika Leinikka sekä kaikki muut sankarit. Ikimuistoisia asioita on erityisesti intensiiviset sparrit Kaapelin pikkusalissa ja tietenkin myöhemmin oman salin avaaminen Pitskussa. Tänä päivänä tuottaa iloa seurata miten Loopin sali jatkaa kehittymistä Antin ja Tupen johdolla. Ensimmäinen naispuolinen mustavyö Loopilla (Senka Drobac) on kanssa hieno ja maininnan arvoinen asia

Janne Elonen-Kulmala : Groznyn kisamatka

Kyseisestä reissusta pystyisi kirjoittamaan ainakin keskipitkän novellin, mutta yritetään tiivistää tarina muutamaan kohokohtaan. Matkassa itseni lisäksi olivat mukana Joni Salovaara, Jaakko Dahlbacka ja Aleksi Mäntykivi.

Menomatkalla lentojen jälkeen oli edessä useamman tunnin automatka. Liikenne jo itsessään oli kiihdytyksineen ja äkkijarrutuksineen mieleenpainuva suomalaiseen tasavauhtiseen ajeluun tottuneelle sunnuntaiautoilijalle. Aleksin kuolemanpelko, auton rengasrikko, Jonin pakonomainen tarve osallistua renkaanvaihtoon keskellä toistasataa kaahaavia ajoneuvoja ja aseelliset rajatarkastukset, joiden aikana piipun suuntaus ei ollut se kaikkein tärkein asia tekivät ajomatkasta entistäkin ikimuistoisemman.

Hotellille saavuttuamme saimme huomata, että koko hotellin rakennusurakka oli juuri saatu päätökseensä. Myöhemmin kuulimme, että se oli rakennettu juurikin kamppailu-urheilutapahtumiin osallistuvien tahojen majoittamiseen. Organisaation väki, ottelijoiden joukot ja työntekijät olivatkin ainoat, joita siellä näki. Hissiä käytimme harvakseltaan, sillä sen epäilyttävä tärinä oli liikaa jo automatkalla kovia kokeneelle Aleksille.

Välipäivinä tutustuimme paikallisen torin tarjontaan, jossa saimme koko porukalle hyvään hintaan aidot nahkaiset olkaimilla varustetut rahalaukut ja Adidas-merkkiset verkka-asut. Torilla oli melko basaarimainen tunnelma. Tosin sillä erotuksella, että huijareita tai ryöstelijöitä ei ollut. Paikallinen oppaamme olikin hieman ihmeissään kysellessämme taktiikoita setelituppojen piilottamiseen varkailta ja neuvottelu valtteja huijarihintojen varalta. Edellä mainituista hän ei ollut koskaan kuullut, saati nähnyt. Moinen ei nimittäin kuulu paikalliseen kulttuuriin.

Punnitustilaisuus oli hienoin yksittäinen tapahtuma mihin olen itse ikinä ottanut osaa. Sisälle pääsy vaatikin mm. säteilymittareita sisältävän erittäin kattavan turvatarkastuksen. Ennen punnitustilaisuuden virallista alkamista kuvioita harjoiteltiinkin pitkään, niin ottelijoiden, tanssijoiden kuin artistienkin toimesta. Muiden harjoitellessa suorittivat naamioihin pukeutuneet agentit tarkastuksia koko rakennukseen, sillä olihan tasavallan presidenttikin tulossa tilaisuuteen puhumaan, tanssimaan ja ottamaan vastaan suosionosoituksia. Ilotulitus ja tapahtumapaikan edessä olevat tiikerit toivat oman lisämausteensa hommaan.

Itse tapahtuma oli hyvin järjestetty. Pois lukien väittelyä siitä, riittäisikö minulle M-kokoisia otteluhanskoja vai tulisiko otella XXL-kokoisilla kintailla, jotka olivat kertoman mukaan ainoat jäljellä olevat. Huoltojoukot eivät jääneet imemään peukaloitaan, vaan erinäisten toimenpiteiden jälkeen oikean kokoiset hanskat odottivat estradille astumista. Alkuperäisen tiedon mukaan minun otteluni oli noin kymmenes ottelukortilla. Hämmästys olikin suuri, kun käsiä teipatessa saimme tiedon, että ottelisinkin jo toisessa ottelussa. Ensimmäinen ottelu oli tuolloin parhaillaan käynnissä. Siitä siis nopeasti viimeiset teipinpalat kiinni ja pikalämpöjen jälkeen verhojen taakse odottamaan omaa vuoroa.

Itse ottelu meni loistavasti. Muutama iskujenvaihto, kaadonpuolustus ja nappiosuma vasemman jalan potkulla vastustajan maksan kärkeen, käsi ylös ja suihkun kautta jännittämään Aleksin puolesta. Sivuhuomiona mainittakoon, että olin muutamaa viikkoa aikaisemmin potkaissut kyseisen säären niin kipeäksi, ettei siihen tohtinut oikein koskea. Aleksin lämmitellessä omaan koitokseensa koko porukalla oli erittäin hyvä meininki. Aleksilla oli ammattimiehen keskittyminen ja välillä tunnelmaa kevensi toinen toistaan sukkelampi puujalkavitsi. Aleksi suoriutui omasta koitoksestaan erittäin hyvin, vaikka hajaäänitappio olikin tuloksena.

Kotimatka alkoi useamman tunnin linja-autokuljetuksella. Saatiin hyvät paikat takarivistä ja pystyttiin esteettä seuraamaan, kun pari ärsyttävää jenkkiä kehui itseään kilpaa ja mm. näyttivät otteluvideoitaan aseistetuille rajatarkastusmiehille. Oltiin saatu jostain hommattua yhdet keskioluet. Näitä oluita siinä bussissa sitten siemailtiin ja samalla vaihdettiin sotatarinoita, naurettiin ja tietenkin puhuttiin tytöistä. Toi hetki noiden äijien kanssa siinä savuavassa bussissa jossain päin öistä Groznyä on jälkeenpäin ajateltuna mun tähänastisen elämän onnellisin hetki.

Greger Forsell : On todella vaikeeta nimetä yhtä ylitse muiden niin kerron muutamista kohokohdista, sekä hlö.kohtaiset että lajien kannalta.

Porvoon BJJ skene alkoi 1999 nimellä NHB Porvoo. Hoidin seuran asioita vuodesta 2003 niin vuonna 2011 päätin että muutamme omiin tiloihin ja nimeksi valittiin Sports Academy No.1. Siitä lähti nousujohteinen kausi Porvoon suunnalla. Otettiin tulevat mestarit, eli junnu Jiu-Jitsu ohjelmaan ja se on tuottanut tulosta jo monta vuotta. Lisäksi Academy laajensi Espooseen vuonna 2016 mikä oli erinomainen päätös ja todella tarpeellinen sille alueelle.

Henkilökohtainen huippu oli kyllä 1.3.2014 kun minulle myönnettiin musta vyö Primates 1 turnauksen yhteydessä. Monen vuoden treenit ja kilpaura palkittiin yli 400 BJJ harrastajan edessä. Hieno hetki.

Yksi koko Suomea puhuttanut asia tapahtui myös vuonna 2014 kun perustettiin Polar Jiu Jitsu Team. Ensimmäinen 100% Suomalaisomistama BJJ tiimi. Nykyään tiimiin kuuluu jo 12 seuraa ja lisää on tulossa. Tällä hetkellä seuroja löytyy Suomesta ja Saksasta.

Oma vapaaottelu ura oli myös huipussaan tällä vuosikymmenellä(6-0 pro rekordi) paras voitto oli Cage 19 siistillä käsilukolla

Saattaa olla että ikä ja 3 vuotta kestäneet loukkaantumiset teki tehtävänsä MMA uralleni, jää nähtäväksi…

Minna Grusander: Siis ihan ykköshetki ehdottomasti oli Tina Hannisen astuminen UFC-häkkiin! Se koko kokonaisuus siinä oli mahtava – eka korsisarjalainen nainen ikinä astumassa UFC-matsiin ja Tina ehdottomasti kuului siihen paikkaan ja matsi itsessäänkin oli huikea esitys, mitä uusi painoluokka tulee yleisölle tarjoamaan, mutta siis se hetki, kun Tina asteli häkkiin sen sisääntulobiisinsä (Juju – Hullu) saattelemana oli kyllä yksittäisenä ”väläyksenä” aivan mielettömän huikea suomalainen urheiluhetki!! Siis ajatellen että hetki on ihan oikeesti vaan hetki, eikä koko matsi saati kaikki siinä ympärillä aina matsin julkistuksesta loppuyhteenvetoläpikäynteihin.

Tina Hanninen : Varmaan symppiksin muisto vaparimähinöistä on jostain mistälie kisareissulta, jossa oltiin kohtuu isolla porukalla Tulirinnan Jannen johdolla. Kaikkia jännitti ja meno ja jutut varmaan sen mukasia. En muista tarkkaan mistä homma sai alkunsa, mutta veikkaan, että Janne taisi taas keulia karaokeskilsseillään ja joku varmaan pyysi esittämään taidonnäytteen. Joka tapauksessa, hienona miehenä Janne lauloi autolliselle vapaaottelijoita, joista jokanen istu vaan hiljaa ja kuunteli. Mitälie olavivirtaa, mutta parasta livemusaa tähän mennessä.”

Olli Hartikainen : 2010 luku oli vapaaottelun osalta tosi railakasta aikaa kun ajatellaan koko vuosikymmentä. Sali sarja kuvattiin 2009 ja se tuli ulos vuoden 2010 alussa. Toimin samaan aikaan GB Gymin ja Suomen Vapaaotteluliiton puheenjohtajana, lisäksi valmensin tuohon aikaan paljon ja olin alkanut manageroimaan urheilijoita 2009 eli vuosikymmenen alkupuolella oli melkoinen nousukiito menossa. Toimin Cage organisaation matchmakerina ja taustalla paletti pyöritti kaksikko Sormunen ja Rantala. Pelilaudalla oli heti kärkeen vaan isoja kolikoita ja meno oli sen mukainen. Lajikentässä kävi todella väkevä myllerrys ja etenkin sermien takana kuhina oli melkoinen. Lapset ja talo tehtiin vuosikymmenen puoleen väliin mennessä, lisäksi painettiin päiväduunia isolla kunnianhimolla. Hymyilyttää kun pohtii, että miten helvetissä tässä kaikesta on voinut selvitä. 5-6 kuuden vuoden aikana tehtiin paljon lajin parissa. Jälkeenpäin tätä on ollut kiva muistella ja itselleni on jäänyt sellainen olo, että paljon saatiin myös aikaiseksi. Olen saanut olla mukana monen urheilijan mukana koko urheilijan kilpailu-uran ajan. Nämä ovat asioita, joita jaksaa muistella ehkää pisimpään.

Anton pääsi UFChen vuonna 2012 ja otti ensimmäisenä suomalaisena voiton samana vuonna. Jos joku yksittäinen hetki pitää nostaa esille kuluneelta vuosikymmeneltä, niin kyllä se on Kuivasen voitto UFCssa. Jokaiseen hetkeen liittyy aina pitkä tarina, jossa eri palaset loksahtelevat paikoilleen. Suomalaisessa vapaaottelussa saavutettiin sinä päivänä tietty historian kirjoihin jäävä merkkipaalu, kun Kuivasen käsi nostettiin pystyyn UFC149 tapahtumassa Mitch Clarkea vastaan.

Saku Heikkola: Itsellä hymyn huulille tuo kun muistelee tapahtumapäivinä alati viljeltävää paskalla huumorilla maustettua läpän heittoa mille ei tunnu ikinä tulevan loppua. Paitsi hetki ennen häkkiin nousemista se loppuu kuin seinään ja kerrankin tulee hetki jolloin ei naurata. Mikä sekin itsessään aina jälkeenpäin ajatellen on huvittavaa.

Ville Heikkonen : Espoon ammattilaisvapaaottelun kulta-aika 2010 – 2015! Oli ilo seurata ja olla mukana siinä. Paljon hienoja ja kovaa harjoittelevia urheiljoita! Puhakka, Vainikainen, Silander, Salovaara, Jamba, Rupponen ja Suhonen! Paljon kovia korkeatasoisia otteluita, menestystä, tappioita, veripääsparria ja paljon muita ikimuistoisia hetkiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.