Vuosikymmen kamppailua, osa 2

Kulunut vuosikymmen on ollut kamppailun osalta hieno. Matkalle mahtuu lukemattomia hienoja otteluita, tapahtumia ja muistoja. Kutsuin koolle joukon suomalaisia kamppailupersoonia ja pyysin heiltä lempimuistoa tai muistoja menneiltä vuosilta. Vastauksia tuli niin runsaasti, että jaan tämän artikkelin useampaan osaan. Osa jutuista on lyhyitä, osa pitkiä mutta kaikki ne ovat yhtä tärkeitä. Kiitos teille osallistujat ja kiitos teille kaikki lukijat.

Tomi Honka : Muisto, joka tuo hymyn mun huulille nyrkkeilyurastani. Alkuun kerrottava, että mun nyrkkeilypolku on kiemurrellut pohjan ja huipun välissä, jääden ikävän sairauden tuottaman romahduksen takia kesken. On ollut laidasta laitaan heikkoja, mutta myös mahtavia hetkiä. Nyt miettiessäni hauskoja muistoja, niin tulee mieleen Tammerturnaus lokakuussa 2012. Se oli mun ensikosketus todella nimekkäisiin nyrkkeilijöihin sekä samalla kunnollinen ensikosketus mediaan. Ottelin tuolloin Tammerturnauksen finaalissa irlantilaista Kenneth Egania vastaan, jolla oli taskussa olympiahopeaa Pekingin olympialaisista 2008. Ylen toimittaja Christer Sarlin teki finaaleista jutun Ylen urheiluruutuun sekä matsit näkyi myös kokonaisuudessaan Ylellä. Urheiluruudussa Tammerturnaus sai paljon huomiota ja itse allekirjoittanut olympiamitalistin haastajana isossa roolissa jutussa.

Tästä minun urani lähti vähän niin kuin käyntiin. Seuraavana vuonna olin jo edustamassa Suomea 2013 Em- sekä Mm-kilpailuissa. Christer Sarlin tuli myös hyvin tutuksi ja useasti oltiin yhteistyössä urani varrella. Sarlin teki myös Berliinistä jutun, kun kirjoitin ammattilaissopparin I kanssa 2017. Kiitos Christerille! Pakko sanoa tuosta matsista sen verran, että Kenneth Egan ei ollut enää samassa tikissä, kun olympiavuosinaan. Tämän takia 20-vuotias nuorimies pääsi näyttävästi haastamaan mestarin kehässä ja se näytti hyvältä katsojille. Hävisin ottelun, mutta hyvä maku jäi suuhun ja katsojat tykkäsivät, kun suomalainen laittoi maailman miehen tiukoille. Pari vuotta eteenpäin, niin en enää olisi matsina tuota suoritusta arvostanut tippaakaan, mutta asioita pitää katsoa oikeista lähtökohdista. Silloin se oli nuorelle karjulle hieno hetki.

Muistan tuolta ajalta otsikon, jossa sanottiin, että Tomi Honka teki kansainvälisen läpimurtonsa. Se otsikko oli sinänsä oikeassa, koska tämän jälkeen alkoi nyrkkeilyllisesti tapahtumaan. Ottelin enimmäkseen ulkomailla ja todella kovia jätkiä vastaan. Olen ollut useasti olympiamitalistien kanssa samassa kehässä. Myös median kanssa on tullut oltua tekemisissä. Päälle seitsemän vuotta on jo tuosta vierähtänyt ja paljon on ehtinyt tapahtua tuona aikana. Myös nyrkkeily on jäänyt jo kuvioista, mutta tulen vielä nousemaan kehään jossakin vaiheessa jollakin tasolla. Se on varma. Kun kirjoitin tätä tarinaa, niin todellakin tuli hymy huulille. Harmi, kun tuota Ylen haastattelua ei löydy enää arkistoista, olis siistiä katsoa se vanhojen muistoksi.

Asse Hokkanen : Aloitin vapaaottelutuomaroinnin vuonna 2004 ja kuluneiden viidentoista vuoden aikana kokemusta on ehtinyt kertyä tuhansista otteluista. Miettiessäni lempimuistoa kuluneelta vuosikymmeneltä kamppailun parissa tuli ensimmäisenä mieleen tapahtuma, joka lienee lajissaan suurin Suomessa vuosittain järjestettävä, mutta josta juuri kukaan ei tiedä.

Sotilasurheiluliitto järjestää joka vuosi kamppailupäivät, jossa sekä varusmiehet että kantahenkilökunta eri varuskunnista kilpailevat eri kamppailulajeissa. Vapaaottelu tuli mukaan vuonna 2007 ja kasvoi nopeasti osallistujamäärältään yhdeksi kilpailujen suosituimmista lajeista. Parhaimpina vuosina vapaaottelussa on kisaviikon aikana oteltu pitkälti toistasataa ottelua, joten se on ollut välillä myös tuomarille raskas rypistys.

Kilpailujen erityisen luonteen vuoksi kamppailupäivät tuovat kuitenkin tavanomaiseen tuomaritoimintaan verrattuna mukavaa vaihtelua. Vapaaottelussa, kuten muussakin kamppailu-urheilussa kilpailijat ovat mahdollisesti hyvinkin erilaisista taustoistaan huolimatta häkissä tasavertaisia. Sotilasurheiluliiton kilpailuissa tämä korostuu entisestään, koska vastakkain saattavat asettua vaikkapa varusmiespalvelustaan suorittava tykkimies ja kantahenkilökuntaan kuuluva majuri. Tämä tuo kilpailuihin mukavaa lisämaustetta.

Tuomaristo kutsutaan kisaviikoksi kertausharjoituksiin. Tästä syystä ohjelmaan kuuluu tuomaroinnin ja kisajärjestelyiden lisäksi myös sotilaallista toimintaa, joka vaihtelee järjestävän varuskunnan aselajeista riippuen eri vuosina melko paljon. Yhteistä siinä on kuitenkin se, että koska puolustusvoimien henkilökunta arvostaa vapaa-aikaansa sotilasurheilulle uhraavien toimitsijoiden panosta hyvin suuresti, on tuo sotilaallinen toiminta järjestetty käytettävien resurssien puitteissa mahdollisimman mielenkiintoiseksi. Vuosien varrella onkin mm. harjoiteltu laskuvarjohyppyä, lennetty helikopterilla, ajettu panssariajoneuvolla sekä tietenkin harjoiteltu ampumaan eri aseilla. Ensi vuonna kamppaillaan Porissa!

Jani Hägg :

Mun lempi muisto on kuitenki Em-kilpailuista Birminghamista. Karsinta turnauksessa
Voitin karsinnoissa Abban joka tiputti sen takia painoluokkaa et pääs messii ja kuitenki voitti samana vuonna pienemmissä em ja mm kultaa ja Finaalissa Teemu Hassia vastaan ekalla erä tauolla oli Hansku hyökänny ekstrana möykkää mun kulmaa et Jani perkele me lähetää Birminghamiin.
Vastasin vaa et mitäs vittua sä Hansku siin teet joho se vaa nauro

Hansku ei koskaa tullu sinne kisoihin mut en tiedä miks.
Toivosen Aleksi oli huoltajana kisoissa ja asusteli mun kaa samassa huoneessa.
Mul oli aika tiukat painon vedot ite kisoissa.
Ku vedin kylvyssä painoi kroppa tuntu tosi kuumalt ja menin munasiltaa nukkumaan.
Meit oli huonees mun ja Aleksin lisäks Kahranahon Juho joka nukkui vuodesohval
Meil oli huonees Aleksin kaa pari sänky jossa nukuttii ja yöllä heräsin ku se oli ottaa mua lusikkaan. Olin vedosta aika heikkona enkä oikee jaksanu vastustaa joten olin siinä hetken munasiltaa sen lusikassa ennen ku sain häädettyä sen.
Ekana kisapäivänä siel oli kauhee kaaos ja kun oli mun vuoro mennä häkkiin Pohjois irlantilaista vastaan ei mul ollu viel ees shortseja. Perparim salihu kävi repii jonku hävinneen ukon päält yhet et pääsen lauteille. Lopulta Irkku ei koskaan ilmaantunut häkkiin. Seuraava pudotus meni jo paremmin.
Tokassa matsissa hävisin hajaääni tuomiolla ruotsalaiselle. Se vitutti aika kovaa.
Lähettii kaymää Birminghamin joulumarkkinoilla jossa ostin lohdutukseksi itelle sellasen uppopaistetun tangon jossa oli juustoa pepperonia jne.
Se tanko ei tehny hyvää vatsalle ja sain saatananmoisen ripulin.
Seuraavana päivänä oli lennot takas ja mä istuin koko sen päivän vessassa ja annoin sieltä myös Lahteen radio voimalle haastattelun vessanpöntöltä.
Lähettiin kentälle jossa mun piti maata vaa vessan vieressä ja juosta siel vähän väliä paskalla ku vatsa oli niin kipee. Onneks maha rauhottu noin puol tuntii ennen lentoo ja pääsin housut puhtaana Suomeen.

Mika Ilmen : Mulle tuli tottakai mieleen mun eka matsi, kun jännittää niin saatanasti jq tuntuu ettei pysty edes kävelemään kun askeleetkin töksähteli. Pelotti niin vitusti. Homman kruunaa se, että siihen aikaan vapaaotteluhanskoja ei ollut kaikille, vaan illan järjestäjällä oli kahdet parit ja sait odottaa omiasi edelliseltä ottelijalta. Mä odotin omiani Jani Laxilta, jonka Marcus Peltonen oli tyrmännyt. Potkaissut häneltä leukaluut sijoiltaan.

Ja semmoissa kunnossa hän oli, että kun ambulanssimiehet kantaa tajuttoman Laxin pukuhuoneeseen, niin leukaluu törröttää tossa poskella. Ihminen on aika irvokkaan näköinen semmoisessa kunnossa, ja taju oli kankaalla. Siitä sitten Laxin hanskat irrotettiin, annettiin mulle ja toivotettiin kovasti onnea, että meeppä sinne sitten Immu.

Katja Kankaanpää: Hauskoja matsireissuja tuli tehtyä ja matsejakin voitettua ja niistä on paljon mukavia muistoja jäänyt mutta kaksi muistoa tulee aina mieleen treenisalilta niin elävästi kun ajattelen mun uraa ja treenaamista. Kumpaankin liittyy konttaaminen

Vuorenmaan Hannun kanssa ehdittiin muutamat vuodet tehdä yhteistyötä ennen kuin lopetin vapariuran ja se ehti laittaa mut monesti koville. Varsinkin kun tehtiin vähän pohjakuntoa. Treenit oli aika raakoja ja yhessä vaiheessaa otettiin aikalailla kaikki irti mitä oli otettavissa. En tarkalleen muista edes mitä kaikkea me tehtiin siinä treenissä mutta muistan sen mun olotilan niin hyvin, että vieläkin tulee oksettava olo silleen hyvällä tapaa kun muistelen sitä hetkeä. Treenattiin Kauhajoella ja siinä oli myös kuntonyrkkeily alkamassa. Tehtiin pitkiä kondiseriä kovilla tehoilla ja sitten tuli tauko. Lysähdin maahan, kontin siellä kun en ylös jaksanut nousta ja hengitin niin kuin astmaatikko, joka on saanu kohtauksen. Muistan se mun äänenkin, pihisevän hengityksen. Olin ihan loppu mutta ei siinä kauheesti aikaa ollut kuitenkaan keräillä itteensä kun Hannu jo kateli kelloa ja sano, et nouse jo ylös, seuraava erä. Ei tullut myötätuntoa

Kuntonyrkkeilijä naiset siinä vieressä rivissä odottivat omaa vuoroa ja katselivat kauhistuneena toisiansa ihan hiljaa. Hannu meinasi rikkoa niiden hiljaisuuden ja olla hauska ja sanoa niille, että teidän vetäjä ei pääse tänään, että se vetää niille treenit tänään. Siinä vaiheessa olis voinu olla ryntäys takasin pukuhuoneeseen ja kotiin

Toinen muisto on vähän kevyempi ja oon monesti tapahtuneelle nauranut kun olen sitä muistellut. Pohjanmaalla kun ollaan niin ei täälä paljon kehuta ja palaute on aika suoraa. Hannu tämän osasi ja niin myös Latomäen Jarkko. En muista mihin matsiin treenasin mutta mun yksi thainyrkkeilijä kaveri Terhi oli tullut treeniapuihin ja Jarkon johdolla treenattiin Kauhajoella. Tehtäväeriä siinä vedettiin ja meillä meni hyvin, ainakin omasta mielestä. Jarkko nimittäin tuli siihen viereen nätisti kommentoimaan: ”Mitä helvettiä te teette!? Toinen konttaa pitkin nurkkia ja toinen lyö varjoa keskellä!” Tehtiin tehtäväeriä, jossa toinen haluaa pysyä pystyssä ja toinen yrittää maahanvientiä. Ei mennyt Jarkon mielestä kovin hyvin mutta palaute on jäänyt niin hyvin mun mieleen. En tiedä voiko tätä hauskempaa palautetta saada?

Patrik Kapanen : Mul ei varsinaisesti ole mitään taistelu tarinaa mut näinkin pienellä staralla on hauska tarina nimmareista. Ovella ollessa yks jätkä tunnisti mut ja oli ihan fiiliksissä että olen just se vapaaottelija ja pitkään mietti et uskaltaako pyytää nimmaria ja päättikin että kysyy nimmarin tyttöystävälleen. ” Hei olis kova jos voisit heittää nimmarin mun mimmin käteen.” Ja olin et tottakai se käy. Se muija katto mua kuin olis voinu syödä mut elävältä ja sano et laita se mun tissiin , katoin sitä jätkää nii se oli vähän jäissä siin ja se kattoo muijaansa ”eiku käteen”. Mimmi edelleen oli et ”eiku laita tissiin”, aattelin et annan jätkälle vähän peliaikaa ja sanoin ”et jos löydätte tussin nii se käy”…. Ne etsi kun etsikin tussin ja jätkä edelleen pyysi käteen nimmärii mut mimmi nälkäsenä vaati tissiin sen ja loppujen lopuksi se oli sen nännin päällä.

Kai Karar: Se tulee ainakin mieleen missä Tom Niinimäki voitti jonkun kovan kaverin cagessa kimuralla ja meni siitä ufc:en ja voitti ekassa matsissa Rani Yahyan! Erittäin hieno ja ikimuistoinen hetki Suomi vaparissa!

Elvira Karppinen: Aloin muistelemaan viimeisen vuosikymmenen lempihetkiäni ja huomasin, että mielessäni pyöri selkeästi kolme upeaa hetkeä, jotka ovat kaikki tapahtuneet viimeisen kahden vuoden sisällä. Näistä kolmesta hetkestä on mahdoton valita sitä mikä oli se vaikuttavin muisto. Aina, kun huomaan, että mielialani on maissa tunnistan itseni usein palaavan näihin tunnelmiin halutessani kohentaa mielialaani. Nämä kaikki kolme hetkeä saavat minussa niin suuren tunteen aikaiseksi, että niistä ääneen puhuminen saa jopa ääneni värisemään ja minun on vaikea peitellä onnellisuuden tuomaa liikutuksen tunnetta.

2019 Japanissa oteltu Quintet – turnaus. Vakavan polvivamman jälkeinen paluu suurelle kisa-areenalle yhdessä 10th planetin nais-joukkueen kanssa. Se millainen koko matka Japanissa oli liittäen siihen turnauksen, koko tapahtuman, oman comebackin, helpotuksen ja onnistumisen tunteen sekä upean matkaseurueen oli jotain sanoin kuvailemattoman hienoa. Tämä tulee säilymään ikuisesti muistoissani.

2017-2018 uusivuosi Vietimme uuttavuotta San diegossa Richie Martinezin ”Boogieman” kanssa. Olimme kotikemuissa, jossa paikalla oli 10th planet San diegon salilta ihania ihmisiä sekä itselleni läheisiä ja tärkeitä ihmisiä Suomesta kuten, Lauri Karppinen, Ismo Manninen ja Orash Schmid. Vuoden vaihtuessa sain kuulla, että minut oli valittu vuoden 2017 Nibiru warriorsiksi. Nibiru warrior of the year on koko 10th planet organisaation kovimmaksi ottelijaksi äänestetty henkilö. Jopa Tony Ferguson jäi minulle kakkoseksi tässä äänestyksessä. Tähän onnellisuuden päälle olin vasta muutama päivä aikaisemmin voittanut Nogissa ruskeavöisten avoimen sarjan Maailman mestaruuden. Ai että sitä onnellisuuden määrää kyseisenä uutena vuotena. Tämä on ollut tähän asti elämäni hienoin uusivuosi.

2017 Voitto Mackenzie Dernistä Suomessa. Palaan edelleenkin katsomaan videolta sitä hetkeä jolloin otteluaika päättyi ja tajuan, että olen juuri voittanut naisten jiujitsun legendan kovan taistelun jälkeen. Vielä kahden vuoden jälkeenkin se saa hymyn leviämään huulilleni ja silmäni vieläkin kostumaan liikutuksesta. Se mikä hetkestä tekee entistä ikimuistoisemman oli se, että tämä sattui tapahtumaan koko Suomen jiujitsu kansan edessä ja oma tiimini pääsi juhlimaan voittoa kanssani sillä hetkellä.

Anton Kuivanen : Oli lämmin heinäkuu 2012 ja mulla oli matsi edessä Calgaryssä, UFC 149 – tapahtumassa. Lähdin Jumbojetin business-luokassa heinäkuun alussa Vegasiin. Siellä oli meneillään fight week, jossa mm. pari ufc iltaa ja fighter summit, jonka aikana kaikki silloiset ufc:n ottelijat kokoontuivat Red rock casinolle häröilemään milloin mitäkin. Vegasin lämpötila pyöri 50c korvilla varjossa. Tän jälkeen matsiin oli vielä pari viikkoa, joten suuntasin viimeistelee otteluvalmiutta San Diegoon Alliance MMA salille. Siellä asustelin vanhan treenikaverin Jeremy Stephensin vieraana ja Alliance mma:lla tehtiin viimeistelyt sekä teknis/taktisen kertailun, että otteluharjoitusten muodossa. Sparrikavereina oli mm. Jeremy, Miles Jury ja Michael Chandler. Sieltä Vegasin kautta Calgaryyn 5 päivää ennen matsia. Valmentaja Sammy Hämäläinen ja manageri Olli Hartikainen lensi mestoille Suomesta. Käytiin eläintarhassa, hoidettiin muodollisuudet ja jumpattiin painot kohdilleen.

Calgaryssä oli urheilujuhlan hekumaa ja tapahtumapaikkana oli legendaarinen entinen Olympic Saddledome. Vanhan hallin käytävillä oli kuvia Calgaryn 88-kisoista ja Flamesin mestaruusjuhlista. Komission yli-innokas ensikertalainen tuli mukaan kusellekkin ja seurasi jokaista liikettä alle metrin etäisyydeltä. Hallin kapasiteetti oli yli 20000 ja tupa oli täynnä. Vastassa paikallinen lupaus Mitch Clarke. Kun häkkiin asti päästiin ja dumari käski ”fight” olin intopinkeenä ja valmis ottamaan historian ensimmäisen voiton Suomeen UFC:sta. Kovan väännön päätteeks meikän handu nousi pystyyn voiton merkiksi. Silloin oli hymy herkässä ja tunne siitä, että taivas on rajana. Seuraavan matsin piti olla jo lokakuussa Sam Stouttia vastaan, mutta kylkirustot otti matsissa sen verran damagea, että joutui käymään kuukausikaupalla kakalla aina vähän varovaisesti…

Samuli Kärkkäinen : Omalla kohdalla ammattilaisdebyytti oli kyllä ikimuistoinen hetki.

Timo Lampen: Mun paras muisto tästä vuosikymmenestä on ADCC MM-kisat Suomessa ja Ellun huippumenestys siellä. Voitti Mackenzie Dernin ensin ja sit oli super lähellä voittaa Basilen välierässä, jossa hidastuksessa näytti jopa että Basile on taputtamassa. Paikan päällä oli ihan Mielenvikasen siisti tunnelma! Jos vaparista haetaan kovinta tunnelmaa Suomesta tällä vuosikymmenellä, niin Cage 28 vuonna 2014 pääottelussa Glenn Sparv vs Johan Vänttinen oli katto lähtee irti kultsalla.

Antti Latva-Kyyny: Anton Kuivasen UFC-voitto on paras kamppailumuisto tältä vuosikymmeneltä. Se oli Suomen ensimmäinen UFC-voitto ja muutenkin todella ikimuistoinen.

Matteus Lähdesmäki: Yksi muisto joka on jäänyt mieleen ajettuun lahteen 2011. Huhtikuussa ottelin Oliver Pastoria vastaan ja kulmamiehinä toimi veljeni Mikael ja Ville Manninen. Olen aina ollut sellainen etten halua että neuvoja minulle huudetaan kun ottelen. Jossakin vaiheessa oliver yritti kimuraa alta päin. Ja samalla kulmasta Ville nousi huutamaan ohjeita minulle. Muistan kun rauhassa katsoin kulmaan päin ja vastasin rauhallisesti ”Kyllä mä tiedän mitä täällä teen, ei tarvi alkaa neuvomaan” kulmani hiljentyi ja painui penkille takaisin jännittämään.

Markku Lähde: Hyviä muistoja ja hetkiä on tietysti useita. Oli mukava palauttaa niitä mieliin, kun mietin hetkeä, jonka haluaisin jakaa kamppailugenrelle.
Valitsin tapahtuman syyskuulta 2014. Kyseessä on tietysti 6.9. jolloin Katja (Kankaanpää) voitti Kansas Cityn illassa Invicta 8 tapahtumassa Strawweight sarjan 52,2 kg mestaruuden kukistamalla Stephanie Egginkin.
Mestaruuden voittaminen sinällään on jo hieno ja merkittävä saavutus suomalaisen vapaaottelun historiassa. Lisämausteen asiaan tuo tapa, jolla Katja sen teki. Ottelu oli suunniteltu viisieräiseksi ja viidenteen erään myös mentiin. Tosiasia on myös se, että Katja oli hyvin suurella todennäköisyydellä alakynnessä tuomareiden papereissa lähdettäessä viidenteen erään.


Ottelu lyötiin lukkoon juhannuksena, joten aikaa taktiikan harjoitteluun oli n 2,5 kuukautta. Kävin ottelua koskevat neuvottelut kesämökiltäni käsin. Oikukas nettiyhteys antoi mukavan lisävärin neuvottelulle yhdessä aikaeron kanssa. Eggink oli hankala vastustaja pitkänä ja ulottuvana ottelijana, jolla oli tilillään useita nyrkkeilyotteluita ja myös yksi ammattilaisottelu, josta tyrmäysvoitto. Vapaaottelurecordi hänellä oli ennen tuota iltaa 4-1-0 ja hän lähti titteliotteluun kolmen ottelun voittoputkessa. Lisäksi hänen kerrottiin olevan ”high level” purple belt BJJ:ssä. Näillä pohjatiedoilla ja videoiden katselulla lähdettiin luomaan ottelutaktiikkaa Katjalle. Kapellimestarina suunnittelussa toimivat Jarkko Latomäki yhdessä Hannu Vuorenmaan ja hänen poikansa Miikkan kanssa.


Viimeisellä erätauolla kävellessäni Katjan luokse häkkiin pidin normaaliin tapaan aluksi lyhyen hetken, jolloin en puhunut mitään vaan annoin Katjan hengähtää ja juoda vettä. Neljännessä erässä Eggink oli juuri ollut erän viimeiset kolme minuuttia Katjan selässä hakien lopetusta mm. lyömällä aktiivisesti. Tiesin, että on turhaa puhua sanaakaan taktiikasta ym. Sanoin katjalle muistaakseni näin: ”Nyt et voi jättää ottelua tuomareille. Sulla on viisi minuuttia aikaa hakea lopetus. Älä hätiköi, odota että paikka tulee, se tulee kyllä.”

Katjan hakiessa kuristusta kohdalleen, kun viidettä erää oli oteltu noin puolitoista minuuttia, keräsin mukaan suomen lipun ja valmistauduimme yhdessä Katjan puolison, Tuomon, sekä Miikkan kanssa juoksemaan häkkiin. Olin jo tuolla hetkellä varma, että siihen ameriikan tytöllä loppuu happi tai niska murtuu. Ajassa 2:03 Eggink oli pakotettu luovuttamaan brabo-kuristukseen.
Katja kommentoi lopetusta myöhemmin illalla after fightissa seuraavasti: ”Kuulin kuinka se likka korisi jo. Ajattelin jotta jo se ei kohta taputa niin revin siltä v…u pään irti.”
Mestaruus oli vuonna 2011 alkaneen projektin tulos. Tuolloin kävimme Katjan kanssa keskustelun yhdessä Tomi Nevanpään kanssa. Katja harkitsi uransa lopettamista, koska otteluita oli vaikea saada. Kysyimme Katjalta mitä hän haluaa. Katja vastasi haluavansa nähdä, mihin rahkeet riittävät. Sovimme yhdessä, että toteutamme ko. toiveen. valmennustiimiin hankittiin Latomäki ja Vuorenmaat. Managerina ja apuna harjoittelun toteutuksessa jatkoi allekirjoittanut.

Janne Maunonen: Henkilökohtaisesti isoin asia on ollut jiujitsun ja defendon mustat vyöt sekä lukuisat kamppailun kautta saadut ulkomaan ja kotimaan matkat tuomaroimaan tai seminaareja vetämään. Koko kamppailukentälle merkittävimpänä saavutuksena lienee Makwanin UFC menestys joka on nostanut vapaaottelun ja koko kamppailu-urheilun profiilia Suomessa. Kruununa myös ADCC MM-kilpailut vuonna 2017 joka mahdollisti Suomalaisille jiujiteiroille maailman huippujen näkemisen ja jopa niiden kanssa treenaamisen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.