Toni Valtonen tähdittää otteluiltaa Puolassa ” Mennään matsi kerrallaan, tavoite edelleen otella yli 50 kertaa”

Suomen kokeneimman vapaaottelijan titteliä kantava Toni Valtonen (28-17) kohtaa perjantaina 30.10. Puolassa Babilon MMA 17 otteluillan pääottelussa Dawid Żółtaszek (3-0).

Ylläoleva vastustaja saattaa hämmästyttää sillä alkukuusta uutisoimme vielä että Tonin oli tarkoitus otella tässä samassa otteluillassa Lukasz Brzeskiä vastaan. Mutta tälläinen on taistelijan tie, kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu tilalle.

Otin yhteyden Puolaan ja kyselin vielä Valtosen (kirjaimellisesti) viime hetken tunnelmat ennen ottelua.

– Hyvällä mielellä hyppään häkkiin, olen treenannut melkein vuoden Halosen Jussin kanssa ja sen lisäksi olen juossut maalikuusta asti joka viikko Valtterin hyvässä valmennuksessa. Olen myös harjoitellut Lassi ja Jessen kanssa vähän tekniikkaa, kaikki on menny hyvin eteenpäin.

– Alunperin kolme eri manageria tarjosi minulle ottelua Lukaszia vastaan, suostuin tottakai siihen ketä lupasi minulle isoimman ottelupalkkion. Olin jo maaliskuussa tehnyt päätöksen, että suostun mihin vaan kun olen nyt kunnossa. Ottelu Lukaszia vastaan peruttiin, tarina sille on pitkä, enkä viitsi sitä tarkemmin avata kun olen kuitenkin nyt täällä samassa illassa ottelemassa. Sain tarjouksen kohdata Dawidin, suostuin tähän heti, että saan matsin tälle vuodelle.

Paperilla Valtosen vastustaja Dawid Żółtaszeki on huomattavasti kokemattomampi, ammattilaisotteluita hänen listaltaan löytyy alle viisi. Mutta kuten itäblokin ottelijoista hyvin tiedetään, virallisista lähteistä löytyvä luku harvoin kertoo koko tarinaa.

– Żółtaszeki on todella kokenut kamppailija, hänellä on runsaasti kokemusta K-1 tyylin potkunyrkkeilystä, bareknuckle nyrkkeilystä sekä thainyrkkeilystä. Sanoisin että hän on erittäin kovaluontonen äijä, huomenna aion ottaa selvää osaako hän vapaaottelua.

Harvakseltaan otteleva Valtonen kertoo että on löytänyt nyt hyvän tasapainon kamppailun sekä arkielämän välillä ja aavistelee, että tämä lupaa hyvää myös tulevaisuudelle.

– Minulla menee tällä hetkellä oikein hyvin, olen nykyään päivätöissä kattohommissa ja saan siellä hyvää peruskuntoa kun kiipelein päivät pitkät ja kannan huoparullia. Onneksi minulla on hyvät esimiehet jotka ymmärtävät että haluan vielä otella ja antavat siihen mahdollisuuden.

– Kotonakin menee oiken mukavasti, vaimo antaa minun vielä treenata ja kilpailla vaikka lapsiakin on siunaantunut jo 3 ja heidänkin pitäisi harrastaa. Enköhän minäkin jo kohta lopettele, seuraavakin sukupolvi on jo tulossa kun laitan pojan painimaan talvella.

Valtonen on jo vuosia puhunut siitä että haluaa saavuttaa urallaan 50:n ottelun rajapyykin, ennen kuin siirtyy eläkepäiville, unelmavastustajakin Valtosella on jo mielessä.

_ – Unelma olisi tottakai kohdata Fedor joko Hartwalilla tai Las Vegasissa.

– Mutta mennään tässä päivä ja ottelu kerrallaan. Toivotaan että paikat kestää vielä sen 4 tai itseasiassa 5 ottelua. Minun pitäisi ilmeisesti otella se 51 matsia, kun Nikolla (Puhakka) on 51, ettei hänellä sitten ole enempää kuin minulla.

– Haluaisin vielä kiittää Markkasta ja Valtteria että ovat pitäneet minua kasassa tähän asti ja Sonnille isot kiitokset sparreista. Kiitos Suhoselle ja Heikille että lähtivät kanssani Puolaan vaikka korona jyllää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.