Missä olet: Risto Vesanto ”Tuntuu hyvältä mennä nukkumaan, niin ettei paikkoja särje”

BJJ-fanit ovat pitkään pohtineet mihin Hardknocks Helsingin iloisena valmentaja tutuksi tullut Risto Vesanto on hävinnyt.

Aktiiviurallaan mm Euroopan Avoimet 2015 voittanut Vesanto kärsi useasti vakavista loukkaantumisista jotka estivät avain hetkinä kisaamisen. Mies oli tarkoitus nähdä myöskin useissa ammattilaisilloissa, mutta nämäkin kaatuivat loukkaantumisiin.

Vesannon katoamisen ympärillä liikkui sen verran villejä huhuja että hän on tuoreimman ”Missä Olet” juttusarjan päähenkilö.

Vesanto vastailikin nopeasti ja selvisi että ”häviämisen” syyt olivat hyvin arkiset.

– En tiedä olenko ollut sen enempää pimennossa, kun koskaan ennenkään. Aloitin opiskelut ammattikorkeakoulussa, joten olen keskittynyt siihen. Olen myös halunnut antaa kehon parantua ja voin sanoa, että tuntuu hyvältä mennä nukkumaan, kun mihinkään ei särje.

Vesanto kertoo myöskin että pitkällisen pohdinnan jälkeen uran lopettaminen osoittautui fiksuimmaksi päätökseksi.

– Päätin, että Vesannon BJJ ura on nyt tullut tiensä päähän. Luulen, että lähes kaikki lajin salaisuudet tuli paljastettua ja ne mitä jäi paljastamatta, niin Demian Maian tuleva dvd kyllä minulle paljastaa. Vaikka kyllähän se välillä kalvaa, etten päässyt koskaan huipulla kisaamaan.

Täysin ei ole kuittenkaan kamppailu kadonnut Vesannon elämästä, hän kertoo, että uusi laji on jo löytynyt.  Eikä BJJ:tä ole täysin myöskään unohdettu.

– Tosiaan opiskeluun aika menee, mutta välillä tulee treenattua thaiboxingia. Parasta uudessa lajissa on, että aina oppii uutta. Tosin jokaisen Maian matsin jälkeen käyn aina hetken salilla mattopainimassa ja opettelemassa ottelussa nähdyt tekniikat.

Kisaamisen Vesanto on kuitenkin päättänyt jättää täysin taakseen. Comebäkiä on siis turha odottaa.

– Vaatisi kauhean määrän panostamista, että olisi taas kultamitali varmasti tulossa. En ikinä ole mennyt kisaamaan niin, että tarkoituksena on saada vaan kivoja omia suoritteita ja hyvää fiilistä vaan kyllä sinne on menty aina voittamaan. Tosin näin jälkikäteen ajattelen olisi ollut hyvä kisata niin paljon, kun mahdollista vaikka aina ei voittaisi.

Viikonloppuna otellut ADCC MM-kisat Vesanto myönsi isoksi saavutukseksi suomalaiselle kamppailuille, mutta kertoi ettei halunnut mennä paikalle. Syyksi paljastui varmasti jokaiselle uransa lopettaneelle kamppailijaille tuttu seikka.

– Aion katsoa kaikki parhaimmat tekniikat jälkikäteen youtubesta, niin kun tapana on ollut. Alkaa tehdä mieli taas painimaan, jos menee katsomaan kisat paikan päälle.

Kuva: Fightsport arkisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.