Jamba voitokkaan Cage 51 ottelun jälkeen ”Olen helvetin tyytyväinen omaan suoritukseeni.”

Lauantaina 10.10. oteltiin Kulttuuritalolla Cage 51 -ammattilaistapahtuma, jonka pääosissa nähtiin odotettu FinnMMA kohtaaminen Janne ”Jamba” Elonen-Kulmalan sekä Tuomas Grönvallin välillä. Ottelu päättyi lopulta Jamban hajaäänivoittoon.

Kyselin Jambalta mietteitä ja tunnelmia ottelun jälkeen.

– Tuntuu hyvältä ja helpottuneelta myös, nyt saatiin kelkka kääntymään tuloksellisestikin, muuten se onkin jo kääntynyt joku aika sitten, nyt tuloskin puhuu sen puolesta.

Ottelusta muodostui melkoinen trilleri, jossa molemmilla taistelijoilla oli omat hyvät hetkensä. Elonen-Kulmala kertoo omat näkemyksensä ottelun kulusta.

_ – Ensimmäistä erää hallitsin mielestäni liikkeellä ja sieltä pääsin lyömään kovasti. Tuomas yritti potkia ja taisikin saada muutaman osuman. Itse naputtelin takakädellä, se osui muutaman kerran kovasti. Erän loppupuolella Tuomas sai näennäistä hallintaa seinää vasten.

– Tokassa erässä liikkeeni pysyi edelleenkin tosi hyvänä, ja sieltä sain aggressiivisesti haettua osumia. Olen myös tyytyväinen että sain tehtyä useita alasvienninpuolustuksia.

– Kolmannessa tuli sitten heti alkuun Tuomaksen alasvienti, jäin itse liian innokkaasti lyömään ja hän sai minut vietyä alas. Tilanne kuitenkin passivoitui siihen pisteeseen, että tuomari nosti meidät ylös. Pystypuoli ja omat hyökkäykset menivät mielestäni todella hyvin, muutaman kerran oli myös kenkääkin mukana. Loppuun sitten painittiin taas häkkiä vasten. Itselleni selkeästi kaksi ensimmäistä erää ja Tuomakselle kolmas erä.

Ennen ottelua puhuttiin paljon siitä, että tämä on Jamballe tärkeä ottelu ja voiton merkitys on suuri, alla hänellä on ollut vaikeat ajat. Edellisestä voitosta oli reilut 4 vuotta, ja viimeisestä kuudesta ottelusta on tullut neljä tappiota, yksi tasuri ja yksi No Contest. Espoolainen myöntääkin että ennen matsia tunnelma erosi aiemmasta.

– Ottelupäivänä oli tavallaan ajottain poikkeuksellisen jännittynyt fiilis, verrattuna moneen aikaisempaan kertaan, kuitenkin mitä lähemmäs matsia mentiin niin sitä enemmän rauhallisuus ja luottavaisuus tavallaan tuli esiin. Nyt ottelun jälkeen tietysti olen helvetin tyytyväinen omaan suoritukseeni ja tekemiseen ja siihen kelkan kääntymiseen. Samalla olen ylpeä itsestäni että olen jaksanut uskoa omaan tekemiseen ja siihen että se kelkka kääntyy, toki siihen on tarvittu myös hyviä tyyppejä ympärille auttamaan silloin kun oma usko ei ole riittänyt.

Vastustajastaan Jamballa ei ole kuin positiivista sanottavaa.

– Tuomaksesta opin, että kovapäinen kaveri eikä hän katkennut missään vaiheessa vaan yritti loppuun asti noudattaa omaa gameplaniaan.

Loppuun Elonen-Kulmala haluaa lähettää vielä seuraajilleen ja taustajoukoilleen terveiset

_ – Olen todella iloinen ja otettu siitä, että jengi on seurannut tekemisestäni kaikki nämä vuodet. Kivempi varmasti tälläistä draamankaarta on seurata kuin ainaista voitonjuhlaa, nyt on meidän aika kiivetä voitosta voittoon ja pääsette sanomaan että olitte Jamban kelkassa myös silloin kun hänellä meni huonosti.

_ – Haluan myös kiittää Espoon Kehähaita organisaationa sekä Petteri Maunua kaikesta. Henkilöinä haluaisin kiittää Antti Latva-Kyynyä joka on kiukkupussina mukana useamman vuoden ja on kyllä mies paikallaan silloin kun sitä tarvitaan monellakin tapaa. Salovaaran Joni jota ei voi koskaan liikaa kiitellä. Samoin Rupposen Mikko joka on isosti vaikuttanut asioihin, silloin nuorempana sekä nyt uudestaan aikuisiällä. Haluan myös mainita että olemme saaneet Kehähailla kisaryhmän toimimaan erinomaisesti, siitä isot kiitokset Abdul Husseinille sekä Janika Antinmaalle, sekä tietysti koko kisaryhmän porukka. Kiitos myös sponsoreille ja yhteistyökumppaneille.

Kuva: Fightsport arkisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.