Cage 41: Sanna Hyytiäinen Cage debyytistään ”Haluan tarjota yleisölle niin viihdyttävän ottelun kuin vain pystyn”

Viikonloppuna oteltava Cage 41 -iltama sai vielä viime hetkellä lisämaustetta kortilleen, kun jyväskyläläinen amatööriottelija Sanna Hyytiäinen ilmoitti sosiaalisessa mediassa kohtaavansa Anniina Ervastin osana illan korttia.

Cage on perinteisesti pitänyt sisällään pelkkiä ammattilaisotteluita, mutta organisaation johto vahvistaa ottelun toteutumisen sekä kertoo sen olevan osa TV-ohjelmaa, josta Nelonen Media tiedottaa myöhemmin.

Tavoitimme Hyytiäisen, joka vetelee vielä viimeisiä valmistautumisia ottelua vaten ja kysyimme mistä asiasta on kyse.

– Saan kunnian otella Cagessa amatöörimatsin painoluokassa 70.3. Olin tullut just Jenkeistä kotiin heinäkuussa ja olin ystävän kanssa kahvilla kaupungilla kun Paanasen Jukka soittaa ja kysyy melkeimpä heti avaukseksi että haluatko tulla Cageen ottelemaan marraskuussa.

– En osannut yhtään odottaa mistä asiasta hänellä oli asiaa. Annoin alustavan suostumuksen ja toki vielä varmistus sen jälkeen valmentajalta.Voin kertoa että olin ihan vähän innoissaan ! Jo ensinnäkin sen takia että oli edes yksi ottelu mikä on varmaa.

Vastaan Hyytiäiselle asettuu MMA Lappeenrantaa edustava Anniina Ervasti. Aiemmin Thainyrkkeilyn puolella aktiivisesti otellut Ervasti tekee nyt vapaaotteludebyyttinsä.

Hyytiäinen kertoo ettei ole luonteeltaan suurempi jännittäjä, mutta myöntää että lauantaina Kultuuritalossa häkkiin astuminen on pyörinyt paljon mielessä. Varsinkin kun yleisöön on tulossa läheisiä.

– Varsinaisesti jännitys alkaa kisa-aamuna vasta ja loppuu kun astelee häkkiin, siellä valtaa sitten taas rentous ja keskittyminen. Tässä tapahtumassa otteleminenhan on todella hieno kokemus, erinomaiset puitteet ja järjestelyt ja kulttuuritalo täynnä yleisöä, jossa istuu ekaa kertaa myös äiti. Sitä varmaan odotan eniten. Kunhan se ei pyörry.

Vapaaottelun vasta reilu vuosi sitten löytänyt Hyytiäinen lupailee, että paikalle tuleva yleisö tulee näkemään hurjan shown.

– Haluan tarjota yleisölle niin tasokkaan ja viihdyttävän amatöörimatsin kuin vain pystyn. Kehässä nähdään oikeastaan kokonaan erilainen ja agressiivinen tyttö mitä en ole normaalisti. Naisellisuus ja pieni prinsessamaisuus on kaukana minusta silloin.

– Voimaa minulta löytyy tytöksi hyvin ja oishan sitä vastustajaa kiva heitellä lennokkaasti ja näyttävästi.

Alkuvuodesta Hyytiäinen edusti Suomea ”Euroopan avoimissa” vapaaottelukisoissa, josta kotiin tuli mukaan hopea mitali. Sen jälkeen ottelurintamalla onkin ollut hiljempaa. Syy on monelle amatööriottelijalle tuttu.

– Kisojen suhteen ollut hiljaista, olen ilmoittautunut varmaan kaikkiin mahdollisiin kisoihin mutta aina on tullut peruutus vastustajalta, jos sellaista ylipäätään on löytynyt.

– Tekeminen ja tahti ei ole kuitenkaan hiipunut missään välissä. Keskittynyt enemmän vapaaotteluun tänä vuonna, viimevuonna kun aloittelin vasta kamppailulajeja niin tuli räpellettyä vähän kaikkea. Nyt ollut helpompi hioa itselle vaikeita juttuja nimenomaan vapaaottelun parissa.

– Sain brassijujitsussa sinisen vyön alkuvuodesta, se oli kiva etappi koska valkovöisenä tuli oikeastaan saavutettua kaikki.

Äännekkäänä ja ottelijaystävällisenä tunnetulle Kulttuuritalon yleisölle Hyytiäisellä on yksi pyyntö.

– Lukijoille ja yleisölle suuret tsempit talveen ja kiitokset tsempeistä ennen kisaa. Mikäli tulette Cagea seuramaan niin pitäkää ääntä, saan teistä energiaa otteluun!

Kuva: Aulikki Kokkonen /Sanna Hyytiäinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.